Jatko-opinnot

Jatko-opiskelu ulkomailla

Jatko-opinnot ulkomailla

Suoritettuasi korkeakoulututkinnon voit jatkaa opintojasi ulkomailla. Esimerksi Suomessa alemman korkeakoulututkinnon suorittanut voi lähteä toiseen maahan opiskelemaan maisteritason opintoja. Jatko-opiskelijaksi ulkomaille haluavien tulee ottaa yhteys suoraan siihen korkeakouluun tai yliopistoon, jossa haluaisi jatko-opintoja suorittaa.

Vaatimuksena maisteriopintoihin on yleensä suoritettu alempi korkeakoulututkinto. Oppilaitokset arvioivat aiempien opintojen riittävyyden ja niiden sisällön sopivuuden kyseisiin jatko-opintoihin. Euroopan sisällä opintojen jatkaminen voi olla helpompaa kuin Euroopan ulkopuolella, koska eurooppalaisia tutkintorakenteita on pyritty yhtenäistämään liikkuvuuden parantamiseksi.

Jatko-opintojen suorittaminen ulkomailla ja Suomessa voidaan tulkita eri tavoilla. Suomessa jatko-opinnoilla tarkoitetaan ylemmän eli maisteritason korkeakoulututkinnon jälkeisiä opintoja, kun taas esimerkiksi  Iso-Britanniassa jatko-opiskelijaksi lasketaan vasta Bachelor-tutkinnon (vastaa suomalaista kandidaatin tutkintoa) suorittanut, Master-tason opintoja suorittava opiskelija. Brittienglannin termi jatko-opinnoille on postgraduate studies, kun taas amerikkalainen vastaava termi on graduate studies.


Lue lisää:

» Tutkinnon suorittaminen ulkomailla

» Vaihto-opiskelu

» Kielikurssit ja kielimatkat

» Opintojen rahoitus ulkomailla


Mainokset